sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Oma MESHYV, Vea EVL1

Tämä vuosi oli tarkoitus kisata koko lisenssin edestä - ja siltä totisesti näyttää! Juuri laiteltiin kalenteriin toko- ja rally -kisoja iso liuta, ja lisäksi yksi mahdollinen hakukoe. Myös se BH häämöttää kesäkuussa, sikäli mikäli saadaan homma luistamaan toivotulla tavalla.

Oma kävi helatorstaina 10.5. Vihdissä kolmansissa rally-tokon mestariluokan kisoissa. Tuomarina Jaana Karppinen. Oli ihan hullun kuuma, hiekkakentälle helotti aurinko pilvettömältä taivaalta koko ajan. Rata vaikutti ihan hauskalta, paljon oikealla seuraamista. Vuoronumeromme oli 19, joten odotella sai. Oma mölisi pesässään, olisi halunnut jo päästä puuhastelemaan.
Ja olipa se kyllä kuulolla, kun sitten pääsi! Oma tuntui koko radan olevan hyvin ja säpäkästi hollilla, eikä sitä kuumuus haitannut yhtään.


1. kyltti, merkille lähetys
-1 tvä. Niiasi pysähtyessään, mutta sain korjattua seisomaan.

5. kyltti, istu, koira eteen, vasemmalta sivulle, istu
-1 tvä. Jotain sähläsi, yritti jostain syystä takaa jalkojen väliin ensin.

9. kyltti, puolenvaihto edessä
-1 vino. Vähän heitti pyllyä menosuuntaan, korjasi nopsasti eikä luojan kiitos pyörähtänyt

12. kyltti, istu seiso istu
-1 tvä. Jotain pientä sohellusta taas.

14. kyltti, istu, seiso, kierrä koiran ympäri
-3 uusi. Käveli vaan pokkana mun eteen, kun pysähdyin? Uusimisessa meni hyvin.

Yht. 93/100pts, MESHYV, 2./23. Melkein kilkuteltiin valiokelloja, perhana! Mutta näköjään tästä koirasta on korkeisiin pisteisiin, eli valioitumistulokset ovat ihan mahdollisia. Ensisijainen tavoite on kuitenkin RTK4 ja yhtä iloinen koira jatkossakin kokeissa!
 
--

Ja tänään oli Vean kolmannet EVL-kisat, Lohjalla Kirsu-hallissa. Tuomarina Susanna Berghäll. Liikkeet rikottu kahteen osaan ja paikkikset ensin.




Paikalla istuminen ryhmässä, 10. Jonkin verran häiriötä yhden paikkiskoiran ikävöidessä itkuvirsillä ohjaajaansa, Vea oli istunut kuin tatti.
Paikalla makaaminen ja luoksetulo, 7 1/2. Ennakoi maahanmenokäskyä, pieni ääni sivulletulossa.
Zeta, 6 1/2. Turha pisteenmenetys, jäi seisomaan istumisessa.
Lähettäminen ja ruutu, 10. TODELLA nätti, nopea.
Ohjattu nouto, 9. Mälväsi.
Tunnari, 8. Mälväsi ja päästi ääntä.
Hyppykiertonouto, 9. Vino eteentulo, hintsan mälväsi.
Seuraaminen, 8. Ääntä askelsiirtymissä, kehuja kun "oikeasti juostiin juoksemisessa".
Luoksetulo, 9. Pieni valuminen.
Kauko, 8 1/2. NOUSI EKALLA! Vähän eteni.

Yht. 275,5/320pts, EVL1, sij. 1./3. Eli eka valiotulos plakkarissa, nyt onkin kisa saako Vea vai Oma ensin tulokset kasaan!