lauantai 19. tammikuuta 2019

2019!

Puoli vuotta on kulunut viime postauksesta, ja jonkin verraan ollaan talvella pidetty ihan vain rehellistä taukoakin. Nyt sitä aletaan taas hiljalleen nousta horroksesta. Facebookissa ollaan vähän ahkerammin kerrottu kuulumisia ja tuloksia, mutta ehkä tännekin voisi jonkinlaisen yhteenvedon laittaa.

Goji hoiti viime vuonna BH:n ja rauniosoven lisäksi tokon alemmat luokat. Alokkaassa käytiin kaksi koetta, avoin hoidettiin ykkösellä purkkiin. Erityisesti AVO-kisoissa Goji oli oikein iloinen ja menossa mukana, ainoa kämmi tuli vikassa liikkeessä, kun Goji halusi tötsänkierron jälkeen kiertää tötsän vielä uudelleen. Varmaankin ajatteli, ettei ollut tehnyt sitä kunnolla, kun ei tullut palkkaa. Nyt ollaan alettu hiljalleen taklata VOI-liikkeitä - katsotaan, josko tänä vuonna vaikka loppuvuodesta pääsisi kokeisiinkin asti. Vea on käynyt parissa EVL-kokeessa, mutta ykköstuloksia ei ole vielä siunaantunut sitä yhtä enempää. Vea hoiti myös rauniosoven hienosti purkkiin viime vuonna.
PK-hakua treenattiin loppukaudesta suht ahkerasti Gojin ja Vean kanssa, kyllä siinäkin päästiin eteenpäin. Gojilla ei vielä oikein ole ihan kaikki osa-alueet hallussa - haukun aloittaminen on vähän hankalaa, mutta kun se aloittaa, se kyllä päksyttää menemään vaikka maailman tappiin. Maastoliikkeistä esineruutu on Gojille vaikein, se mielellään vaihtaisi esinettä kivempaan. Pitää treenata yhdellä esineellä kapeissa ruuduissa, jahka tuo lumi sulaa. PK-tottiksessakin on vielä puuhaa, eniten noudoissa ja eteenmenossa - eli vähän kaikessa :D mutta toivotaan, että tänä vuonna päästäisiin siinäkin kisaamaan! Eiköhän HK1 olisi ahkeralla treenauksella ihan mahdollinen.

Toukokuulle vähän katselin Gojille MH-kuvausta, jahka huhtikuun juoksut on juostu, ja joskus kesällä raunioetsinnän peruskoetta, sitten kun itse rauniokausi edes alkaa ja päästään treenaamaan. Rakennusetsinnöissä Goji ja Vea kävivät viime viikonloppuna, siellä molemmat vaativat vähän orientoitumisaikaa, mutta sitten lähti kyllä hyvin moottori käytiin.