sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Oman tokoilut

Huipulla tuulee

Ensinnäkään Oman kanssa ei koskaan pitänyt mennä tokon AVO-luokkaan, koska se ei yksinkertaisesti nouda mitään. Noh, jotenkin se sitten vahingossa oppi noutamaan - kapulalla pitää aina kekkuloida jotain ihmeellistä ja luovutusasento on välillä vähän mitä sattuu, mutta hiljaa hyvä tulee. Onneksi merlellä on järkähtämätön työmotivaatio, sillä korvaa hyvin puuttuvia aivosoluja.

Toisekseen olin varma, ettei Oma koskaan tule oppimaan ruutuun irtautumista, koska sillä on suurena ongelmana irtautua ylipäätään ohjaajasta. Jos se irtautuukin, se on hyvin häiriöherkkä ja jos sen näkökentässä on vaikka jotain ylimääräisiä tötsiä tai roskia, se unohtaa, mitä se oli tekemässä. Namialustan kanssa ruudusta tuli superkiva paikka, joskin suurin oivallus tuli siitä, että Omaa pitää oikeasti valmistella tulevaa koitosta varten. Tämä kokeilu taas oikeastaan tuli Vealta, jolla valmistelu toimii äärimmäisen hyvin. Nyt Oma on valmistellessa jo sinkoutumassa ruutuun ja sillä on selvä käsitys siitä, että käskyn tultua pitää juosta eteenpäin ja lujaa. Välimatkalla ei ole väliä, lähtee kentän toisesta päästäkin niin että tanner tärisee. Namialustalla kuuntelee maahan-käskyä pitkältäkin. Seuraava vaihe onkin namialustan häivyttäminen - toissailtaisissa treeneissä tehtiin ensin pari ruutua alustalla ja sitten yksi ilman, ja shelttihän lätsähti siivosti keskelle ruutua maahan-käskystä. Eli ehkä sitä voisi tammikuun lopussa taas käydä huvikseen kisailemassa!

Muissa AVO-liikkeissä ei isompia ongelmia olekaan, muuten kuin että kisoissa Omaa alkaa jännittää, eikä se esimerkiksi seuruussa tee parasta palveluskoiraseuruutaan. Mutta siihen vaivaan auttaa vain kisaaminen. Pitkän matkan tavoitteena Oman kanssa on TK2, jolloin sen tittelirivi pitenisi kuuteen koulariin. Aika hullua, ottaen huomioon, että Oma tuli meille kolmivuotiaana kotikoiraksi! Oma on muutenkin alkanut vähän protestoida tätä Ykän lopetuksesta johtuvaa treenihiljaiseloa turhalla päksyttämisellä, se on selvästi sisimmissään työkoira. Joten ei muuta kuin takaisin kentille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti